Vaikka teknologian ja ohjelmistojen kehitys on mullistanut rakennusten suunnittelun ja rakentamisen, kaikkia haasteita ei vielä ole ratkottu. Yhä on tavallista, että rakennushankkeiden aikataulut eivät pidä ja budjetissa joudutaan joustamaan. Aikaa vie toisaalta eri suunnittelumallien yhdistäminen, toisaalta edellisten vaiheiden tarkemitattavuuden odottaminen ja muutoksiin reagoiminen. 

Kun rakennus suunnitellaan, osat valmistetaan ja asennus toteutetaan täysin yhteisen tietomallin pohjalta, voidaan hanketta johtaa ja operoida täysin paikkariippumattomasti. Lue siis, kuinka tietomalli auttaa vähentämään tarpeettomia tarkemittauksia ja uudelleenmallinnusta.

Suunnittelun ja toteutuksen välinen kuilu hidastaa

On yleistä, että rakennushankkeissa tieto ei kulje kaikkien osapuolten välillä. Esimerkiksi arkkitehti ei saa tietoonsa rakennesuunnittelusta tulleita muutoksia, eikä rakennesuunnittelu kuule, että asennuksessa yksi materiaali täytyi vaihtaa toiseen toimitusvaikeuksien vuoksi. Työmaalla voi ilmetä kaikenlaisia yllätyksiä yhteensopimattomista materiaaleista tai mahdottomista kiinnityksistä, mutta ajantasaisin tieto kohteesta ei päivity kaikkien tietoon.

Tiedonkulun haasteiden takia monet tekevät päällekkäistä ja tarpeettomasti toistuvaa työtä, jossa suunnitelmia joudutaan korjaamaan jälkikäteen. Uudelleenmallinnukseen menee valtavasti aikaa, kun tuotteet siirtyvät suunnittelusta tuotantoon. Usein suunnittelijat käyttävät yhtä ohjelmistoa ja tuotanto toista. Silloin suunnittelun toimittamat mallit täytyy muuttaa ensin tuotannon laitteiden ymmärtämään muotoon.

Otetaan esimerkki päällekkäisestä työstä rakennuksen tietomallinnuksessa:

  1. Suunnittelija laatii teknisen mallin Revitillä ja toimittaa sen tehtaalle IFC-muodossa
  2. Tuotanto tekee IFC-mallin pohjalta oman tuotantomallin
  3. Tuotantomalli viedään takaisin IFC-muotoon ja toimitetaan suunnittelijalle
  4. Suunnittelija ja tuotanto tarkistavat mallin eroavaisuuksien varalta
  5. Tuote siirtyy tuotantoon.

Tietomallinnuksesta yrityksesi kilpailuvaltti? Lataa BIM-opas rakennusyrityksille »

Yhteisen, luotettavan mallin pohjalta hoituu koko prosessi paikkariippumattomasti

Tavoite on, että kaikki suunnittelu ja tuotanto nojaa digitaaliseen malliin, ei siihen, että ratkaisuja tai osia pitää itse kohteessa sovittaa ja soveltaa. Kohteesta pitäisi olla olemassa emomalli, johon lisätään suunnittelun edetessä sellaisenaan jokainen tarvittava osa-alue – sähköistyksistä ilmanvaihtokanaviin ja seinämateriaaleista kiinnikkeisiin. Ihannetilanteessa kaikki käyttävät samaa muotoa, jotta mallia ei tarvitse muokata eri vaiheiden ja toimijoiden välillä. 

Sen sijaan, että tuotanto uudelleenmallintaisi suunnitelmat, he rikastavat 3D-mallia tuotantodatalla. Tavoitteen pitäisi olla, että kun toimittajalle lähettää mallin, he voivat tuottaa sen täysin mallin pohjalta ja toimittaa täydellisesti sopivat materiaalit ja tuotteet työmaalle, valmiina asennettavaksi suunnitelman ja aikataulun mukaan.

Mitä monimutkaisempi ja suurempi hanke on kyseessä, sitä tärkeämpää tämä on. Kun kaikki ovat sitoutuneet tietomallin hyödyntämiseen ja rikastamiseen ja esimerkiksi käyttävät sovittuja tiedostomuotoja, säästytään valtavalta määrältä turhaa työtä.

Onnistumisen kannalta on tärkeää sopia erikseen BIM-käytännöistä, joihin kaikkien tulee sitoutua. Käytäntöihin voi kuulua esimerkiksi sopimus siitä, kenellä on vastuu muokata mitäkin mallia. Silloin tuotanto voi luottaa siihen, että se voi valmistaa tuotteet täysin mallin pohjalta.

Näin syntyy rakennus täysin digitaalisen mallin pohjalta

Kuinka siis tietomallinnuksen näkökulmasta rakennusprojektin tulisi sujua? Tässä esimerkki kohteesta, jossa rakennukseen on juuri nousemassa seinät.

  1. Rakennuttaja tai suunnittelua ohjaava taho toimittaa seinärakenteiden valmistajalle Revit-mallin rakennuksesta.
  2. Valmistaja käyttää omia sovelluksiaan lisätäkseen malliin  rakenteiden yksityiskohdat paikoilleen.
  3. AutoCAD:n tai jonkin muun ohjelman avulla seinän malliin lisätään vahvikkeet ja muut tarvittavat konsolit. Mallista luodaan tuotantolaitteiden ja -robottien ymmärtämä tuotantotiedosto.
  4. Tehdas valmistaa tarvittavat osat sataprosenttisesti mallin pohjalta.
  5. Osat asennetaan työmaalla tai tehtaalla suunnitelman mukaisesti, jokainen ennalta määrättyyn paikkaan. 
  6. Seuraavana ketjussa oleva urakoitsija saa lähtötiedot, jotka sisältävät rikastetun mallin. Kiinnityspisteet ja muut rakenteet ovat edellisten vaiheiden mukaisesti toteutettu  ja cnc-ohjatusti mitoitettu paikoilleen.
  7. Mikäli urakkaketjussa on käytössä todelliset tietomallityökalut, on BIM 360 Field -ohjelmistolla kaikkiin osiin jo tehtaalla  liitetty oma QR-koodi, jotka on yhdistetty tietomalliin. Tällöin emotietomalliin päivittyy työmaan skannausten perusteella tieto siitä, kuinka hanke etenee.

Voitteko luottaa suunnitelmiin ja malleihin?

Jotta rakennusala voi aidosti omaksua digitalisaation ja mullistaa työtapansa, täytyy suunnittelua ja tuotantoa siirtää yhä enemmän vahvojen ohjelmistojen varaan. Tällöin inhimilliset virheet vähenevät ja aikaa säästyy, mikä kaikki näkyy kokonaiskustannuksissa.

Tutustu Alupron Revit-malleihin ja suunnittelua auttaviin teknisiin dokumentteihin materiaalipankissamme!

Lataa myös asiantuntijamateriaali BIM:n hyödyntämiseen rakennushankkeissa! Oppaasta saat vastauksen muun muassa seuraaviin kysymyksiin:

  • Miten tietomallinnus auttaa rakennushankkeissa?
  • Missä kuosissa tietomallinnus ja digitaalisen suunnittelun parhaat käytännöt teillä on?
  • Konkreettiset askelmerkit, miten saat jalkautettua BIM:n parempia käytäntöjä osaksi prosesseja.